Tulin juuri Ratsasta Kunnolla seminaarista, joka oli SRL:n ja SROY järjestämä.

Osallistujia oli noin nelisenkymmentä eri-ikäistä ratsastuksen opettajaa, valmentajaa, personal traineria ja ihmisiä, jotka toimivat työssään ratsastajien parissa.

Seminaarissa keskustelimme aktiivisesti ratsastajien huonosta kunnosta, keskimääräistä huonommasta sellaisesta,  verrattuna lähes minkä muun urheilulajin harrastajiin. Anne-Maarit Hyttinen esitteli tutkimuksia maailmalta sekä Suomesta, jossa oli mitattu eri mittarein ratsastajien kuntoa.

Kaikki tutkimukset ovat yhtä mieltä: Ratsastus lajina EI ole millään mittarilla riittävää kuntoilua pelkästään harrastettuna. Usein ratsastusta aktiivisesti harrastavat väittävät että he ratsastavat lähes päivittäin ja tekevät tallitöitä ja se on riittävää ylläpitämään loistavaa kuntoa, se ei minkään tutkimuksen mukaan pidä paikkaansa.

Hapenottokykyä kasvattavaaa liikuntaa tarvitaan lisäksi, kuten myös voimaharjoittelua sekä kehonhallintaa ja tasapainoa parantavaa säännöllistä harjoittelua. Huono hapenottokyky on yksi suurimpia yksittäisiä onnettomuustekijöitä ratsastuksessa. Eli kun ihminen väsyy ja hapenottokyky on huono, niin  mennään helposti anaerobiselle puoelle rasituksessa, eli maitohappoa alkaa muodostua paljon lihaksiin. Väsyneenä ihmisen keskittyminen herpaantuu ja onnettomuusriski kasvaa.

Hyttinen kuvaili myöskin tutkimustaan suomalaisista esteratsastajista ja heidän kuntotasostaan sekä treenin vaikutuksesta suoritukseen, käytännössä tutkimus oli hyvinkin monimutkainen happinaamareineen ja koejärjestelyineen, mutta tulokset osoittivat selkeästi muutaman seikan:

1) Syke nousee ihmisellä jännityksen myötä hyvinkin korkealle, vaikkei itse asiassa treenin rasittavuus ole lähelläkään sykkeen näyttämiä tasoja. Keskustelimme pitkään sykemittareista ja niiden käytöstä ratsastustunneilla ja todellakin niiden antamista virheellisistä arvoista. Ratsastus ei todella ole niin kuormittava urheilulaji. Sykevälinvaihtelu on huomattavasti paremmin suuntaaantava tapa mitata todellista kuormitusta. lisätietoa mittareista http://www.firstbeat.fi/.

2)  Asenne; ei ratsastajat eivät koe kovin selkeästi olevansa kilpaurheilijoita, kun taas kansainvälisellä huipulla olevat kilpaveljemme muista maista, kaikki käyttävät fysiikkavalmennusta kilpailuetunaan. Carl Hester avoimesti tunnustaa käyvänsä 4 kertaa  viikossa kuntosalilla kun taas hallitseva olympiavoittaja Charlotte venyy 5 kertaan viikossa.

3) Viimeisenä havaintona itse nostaisin esiin myös sen, että mitä taloudellisemmaksi ratsastaminen tulee hapenottokyvyn ja lihasvoiman kehittymisen myötä (joka näytettiin selkeästi tutkimuksessa) , sitä paremmin jaksaa esim. ratsastaa monta rataa kilpailuissa monen hevosen kanssa.

Jatkoa erinäisille kuntohankkeille toivottavasti seuraa tulevaisuudessa, ainakin pikku hiljaa aletaan ymmärtää asian tärkeys ja lasten ja nuorten koko ajan huononeva peruskunto ja kehonhallinta pakottavat kaikki päättäjiä myöten miettimään mitä asialle voi tehdä.

Ratsastuskouluissa painitaan fyysisesti painavien ratsastajien kanssa, kuinka painava voi enää ratsastaa ja minkä kokoisella hevosella? Ratsastuksen opettaja ei välttämättä ole liikunnan ammattilainen vaan osaa opettaa ratsastuksen taitoa, vaan hänenkin työnsä helpottuu kun ratsastajat ovat treenanneita, liikkuvia yksilöitä sohvaperunan sijaan.

Itse edelleen peräänkuulutan yksilön omaa vastuuta hyvinvoinnistaan, kunnostaan ja jaksamisestaan ja vastuullista asennetta myös siihen, että pitää itsensä kunnossa, jotta hevosellakin on helpompaa työssään.

.Nyt on siis aika ryhtyä huolehtimaan omasta kunnostaan, terveydestään ja panostaa omaan ratsastukseensa treenaaalla muutenkin kuin hevosen selässä.

Treenin tarpeessa? – me autamme!

Tehomuuntaja Kuntovalmennus

www.tehomuuntaja.fi

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *