Seison koirani kanssa agility hallin edessä, oma tunteeni on, että olihan suorastaan nöyryytys taas tänään. Pidän itseäni taitavana eläinten kouluttajana ja tuo piski taas teki ihan mitä halusi hallilla. Menimme uuteen halliin ensimmäistä kertaa ja se oli todella jännä hetki muutenkin jo hyperaktiiviselle austraalian paimenkoiralle, se sekosi aika totaalisesti. Se kiipesi pitkin agility puomia, se aivan rakastaa niitä, karkasi hyppimään ihan muita esteitä kun halusin, villitsi yhden mäyräkoiran mennessään, juoksi putkea edestakaisin ja vähät välitti minun karjumisestani. Piskin pyydystettyäni, vein sen ulos jäähylle ja pienen mietintähetken jälkeen homma sujui paremmin.

Taitava poika tuo Urho. Coachimme vaan nauroi että se teki taas Urhot- niin tuntee siis meidät onneksi jo kuukausien rämpimisen myötä. Tunsin vaan oloni niin nöyryytetyksi, inhoan virheitä, harmitti todella paljon olla huono.

Illalla sohvalla löhöillessäni rakkaan Urho-koirani kanssa tuli jopa hieman surullinen olo. Mikä minä olen vaatimaan tuota ihanaa suurisydämistä ruskeasilmäistä luontokappaletta täysin alistumaan minun sääntöihini ja suorittamaan kaikki asiat minun tavallani. Ei Urholle ole mitään väliä hypätäänkö este 1 ensin vai toisena tai pitääkö sen osua kontakti reunukselle sen lempiesteellä kiipeillessä. Sitä vähemmän kiinnostaa miksei putkea voi juosta edestakaisin, jos siltä tuntuu.

Olen ollut aikamoinen suorittaja, aina pitäisi olla paras, onnistua kaikessa mihin ryhtyy. Minulla on valtava tarve saada aikaiseksi asioita, teen listoja asioista, jotta saan mahdollisimman paljon aikaiseksi kotona. Välilä aamuisin kun saan silmät auki, olen jo miettinyt mielessäni läpi koko päivän työlistan ja asiat,jotka pitää saattaa loppuun. ohhoh.

Työelämässä on aina pyritty eteenpäin, hankkimaan uusia kompetenssejä, verkottumaan, saamaan mainintoja mediossa, kannuksia eteenpäin. Enemmän palkkaa, vastuuta, velvollisuuksia.. ääh”!

Olen uskonut ja (saarnannut)  paljon läpi elämän jatkuvasta oppimisesta, opiskelemiseen ja uusien asioiden kokeilemisesta. Välillä aivan läkähdyn siihen, kun törmään taas uusiin mielenkiintoisiin kirjoihin, materiaaleihin ja guruihin, enkä malta odottaa, että pääsen kokeilemaan niitä omassa elämässäni valmennettaviini ja eläimiini tai vaikkapa mieheeni! (aika kamalaa, eikö?)

Vasta vähitellen on elämässäni tapahtunut muutos, joka on tehnyt minusta huomattavasti onnellisemman ja rauhallisemman. Olen oppinut vähitellen nauttimaan tästä hetkestä, olemaan kiitollisena vain minä kaikkine ominaisuuksineni ja hyväksymään oman vajaavaisuuteni (tunnustan, en siis tiedä kaikkea, enkä oikeastaan osaakkaan). ja pakolla olen oppinut myös pysähtymään.

Vähitellen se on johtanut minut kunniottamaan ja arvostamaan ihmisiä ja eläimiä lähelläni omana itsenään, vaikkakin vaikeata välillä. Ei  vaan ole oikein yrittää koko ajan muuttaa toisia ihmisiä tai olla tyytymätön läheisiinsä. Minä olen minä ja hän on hän. Kaikkihan lähtee  alitajuntaisesta pelostani, ettei minua hyväksytä, jos ihmiset tietävät milainen oikeasti olen.

Pelkoni onkin että ehkä olenkin luuseri, ehken olekkaan voittajien joukossa. Vaan kuka sitten on voittaja ja kuka hävijäjä? Onko sellaisia ylipäätään? Voittaminen- Sekin riippuu katsojan tulkinnasta.

Uusi mottoni on Höpö, höpo! Olen arvokas, todella harvinainen luonnonoikku, lähes etuoikeutettu kun olen saanut tähän maailmaan syntyä. Olen osa tätä kokonaisuutta ja teen oman osani ja olen täydellinen minuna. Ei minua mitata rahalla, ei menestyksellä, ei maineella ei kunnialla eikä niistä muuten sitä onneakaan aina löydä.

Ehkäpä jatkuvan suorittamisen sijaan voisi elämästä löytyä enemmän juicia kun muistaa seuravaa:

1) Hiljentyä ja nauttia omasta seurastaan, ei aina tarvitse tehdä mitään, voi vaan olla
2) Olla lähellä rakkaitaan, jutella, nauraa, torkkua, hassutella, höpöttää.

3) Leikkiä rakkaiden eläinten kanssa, heittää koiralle palloa, nauraa ja juosta sen kanssa (perässä) ympäri agilityhallia murehtimatta sen enempää.

4) Kuunnella, aistia ulkona olevaa kevättä. Kuunnella kevään ääniä, tuntea auringon lämpö hiekassa, joka pursuaa varpaiden välistä ja mikä parasta- syödä jäätelöä!

5) Iloita kun saa asioita tehtyä, ei siksi että olisi parempi ihminen vaan koska pystyi tekemään maailmasta taas pienen pienen murun verran paremman.

DSC00440

 

 

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *